tiistai, 1. heinäkuuta 2008

Ei ihan esitekuva


Ei ihan esitekuva, originally uploaded by Jukina.

Ettei kolikon toinen puoli unohtuisi. Ekologia hakee thaimaalaisessa ajattelussa vielä vahvasti paikkaansa. Osansa on myös tietysti tarvehierarkialla. Jos elannon hankkimiseen menee koko aika ja energia, esteettiset arvot ovat toisarvoisia.

Roskia ja tee-se-itse -kaatopaikkoja löytyy tienvarsilta runsaasti. Lajittelu on tuikituntematonta farangien puuhaa ellei sitten esim. roskissa ole hyödyllistä ja rahanarvoista kerääjälleen.

Patjat, roskat, jätteet tunnutaan heitettävän mihin nyt sattuu sopiva paikka tulemaan eteen. Haju on sitten myös sen mukainen lavataksilla ohi ajettaessa. Paikka paikoin likaisuus on paha tahra Thaivaan julkisuuskuvassa. Löytyy siis käsittämätöntä kauneutta ja käsittämätöntä törkyisyyttä rinta rinnan.

Itseäni on kummastattanut kotialttareiden kohtelu. Niitä näkee kaatopaikoilla yms. hylättyinä muiden törkyjen sekaan. Tuntuu oudolta noiden pyhien kohteiden käsittely. Kun niitä kunnioitetaan ja niiden edessä myös rukoillaan hartaasti henkiä. Miten ja miksi ne muuttuvat roskiksi? Itse en heittäisi esim. krusifiksiä roskien sekaan vaikka se olisi mennyt rikki.

0 kommenttia: