lauantai, 12. heinäkuuta 2008

Royal Hua Hin


Royal Hua Hin, originally uploaded by Jukina.

Hua Hinin nimi oli alunperin Samore Riang (suom. rivi kiviä). Aluksi se oli pikkuruinen kalastajakylä, mutta vuonna 1921 rakennutti prinssi Purachatra, silloinen valtionrautateiden johtaja, radan Bangkokista Hua Hiniin. Samalla rakennettiin rautatiehotelli (nykyinen Sofitel Central). Myös Thaimaan ensimmäinen golfkenttä rakennettiin samoihin aikoihin Hua Hiniin.

Kuningas Prajadhipok (Rama VII) ihastui paikkaan ja rakennutti sinne kesäpalatsin, Wang Klai Kang Wonin (suom. kaukana huolista!!!). Hän nimitti läheisen rannan Hua Hiniksi (suom. kallionpää). Kuninkaallisen laivaston alukset Hua Hinin edustalla ilmaisevat paikan olevan rakas myös nykyiselle kuninkaalle, Hänen Kuninkaalliselle Korkeudelleen Bhumibol Adulyadejille, joka kutsuu sitä kodiksi.

Asukkaita Hua Hinissä on noin 85 000, mutta viikonloppuisin kävijöitä voi olla jopa 35 000. Hua Hin on suosittu pakopaikka Bangkokin asukkaille. Tänne pääsee helposti autolla, busseilla tai junilla. Ulkolaiset turistit löysivät Hua Hinin oikeastaan tsunamin jälkeen ja kaupunki kasvaakin turistikaupunkina kovaa vauhtia. Arvellaan että tällä hetkellä kaupungissa asuu 3000-5000 farangia.

0 kommenttia: