tiistai, 8. heinäkuuta 2008

Setä Ho Chi Minh


Setä Ho Chi Minh, originally uploaded by Jukina.

Suomalaisilla on oikeus oleskella 30 vrk Thaimaassa ilman viisumia. Meidän talonvuokrauksemme kestää pitempään, joten meidän tuli miettiä miten hankkisimme joko viisumin tai uuden 30 pv:n leiman (joita saa kolme kertaa vuoden aikana, oleskelu ei saa ylittää 90 vrk vuoden aikana). Lopulta päädyimme viikonlopun retkeen Ho Chi Minhin kaupunkiin. Olihan se lapsuutemme televisiokuvien kohde ja siten piirtynyt sieluumme.

Vietnam oli Ranskan siirtomaa viisikymmenluvulle. Silloin se jaettiin pohjoisen kommunistiseen ja etelän "demokraattiseen" valtioon YK:n päätöksellä. Kommunistit olivat pakottaneet ranskalaiset luopumaan alueestaan Indokiinassa.

USA alkoi tukemaan etelää ja Neuvostoliitto pohjoista kylmän sodan merkeissä. Yhdysvallat ajautui lopulta veriseen ja toivottomaan sotaan maansa tuntevia sissejä vastaan, jotka käyttivät paikallistuntemustaan hyväksi. Yhä enenmän joukkoja lähetettiin taistelemaan viidakossa. Käytiin ensimmäistä todellista TV-sotaa. Sukupolviemme edustajien mieleen on syöpyneet kuvat alastomista lapsista juoksemassa tiellä sodan jaloissa, protestiksi itsensä polttavat munkit, rehvakkaat nuoret amerikkalaissotilaat ja kaiken lopuksi amerikkalaisten dramaattinen vetäytyminen Saigonista sekä pohjoisen voitto.

Kaiken arkkitehtinä toimi mies, Ho Chi Minh, jonka nimeä Saigon tällä hetkellä kantaa. Tosin Saigon on yleisesti käytössä. Hän oli pohjoisen taistelun symboli, joista suomalaisetkin pioneerit aikoinaan lauleskelivät laulussa Lenin-setä asuu Venäjällä.

0 kommenttia: