Shoppailumaratoni on hyvä sana Bangkokille. Siellä on aivan käsittämätön
määrä tavaraa kaupan upeista ostoskeskuksista katumarkkinoille.
Ostoskeskukset ovat varsinaisia kapitalismin temppeleitä. Ne on
rakennettu viihdyttämään. Niihin tullaan viettämään aikaa perheittäin.
Niistä ei tarvitse poistua vaan kaikki perustarpeet tulevat täytetyiksi.
Ostoskeskuksissa on valtavia ruokamaailmoja, joissa voi nauttia
erinomaisia lounaita ja päivällisiä ostoksien välissä. Monissa on muuten
tapana, että ensin ostetaan lipukeet kassasta ja näillä lipukkeilla
ostetaan sitten ruoka eri kojuista, joista yhdessä saa nuudeleita,
toisessa riisiä, kolmannessa lihaa, neljännessä toisenlaista lihaa,
viidennessä kalaa, jne. jne. Siamin alakerrassa on muuten valtava
akvaariomaailma, missä kannattaa pistäytyä vaikka aika kallis onkin.
Ostoskeskuskset ovat profiloituneet vähän erilailla. Osa on varsinaisia
muodin mekkoja. MBK:sta löytyy vähän kaikkea. Siam Paragon
ostoskeskuksen alakerrasta löytyy myös aivan upea akvaariomaailma
(http://www.siamoceanworld.co.th/), jossa pääsee vaikka sukeltamaan
haiden kanssa, näkemään pingviinejä ja vaikka mitä. Kannattaa varata
siihenkin aikaa (kolme tuntia kului nopeasti).
perjantai, 25. heinäkuuta 2008
Shop Til You Drop
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)


0 kommenttia:
Lähetä kommentti