perjantai, 25. heinäkuuta 2008

Wat Saket


Wat Saket, originally uploaded by Jukina.

Olimme lukeneet erilaisista huijareista Bangkokissa. Hyvin pukeutuneet miehet huijaavat turisteja tekemään esimerkiksi timanttikauppoja. Kun matkasimme Maharaj Pieriltä Grand Palacen luokse meidät vastaanotti sateenvarjoa kantava, hyvin pukeutunut herrasmies, joka kyseli matkamme suuntaa. Kerroimme olevamme menossa Grand Placeen. Niinpä hän kertoi olevansa siellä töissä ja ettei sinne päässyt shortseilla sisään (pitää muuten paikkansa, pitkälahkeisia saa lainata portilta). Ja hän ystävällisesti lupautui järjestämään vaihtoehtoista ohjelmaa. Ja kuinka ollakaan, juuri siihen saapui tuk-tuk, joka lupautui antamaan meille kiertoajelun 40 bathilla eri kohteisiin Grand Palacen ympäristössä esim. Wat Saketiin (joka herrasmiehen mukaan on auki kerran vuodessa ja kuinka ollakaan juuri tänään).

Eikun tuk-tukin kyytiin hälytyskellojen soidessa. Katsotaan nyt tämäkin juttu kokemuksena. Tuk-tukin kuljettaja oli hyvin kohtelias ja kyseli ummet ja lammet. Hetken katuja kurvailtuamme kaarsimme parkkipaikalle ja kuljettaja kehotti meitä tutustumaan temppeliin. Vähän ihmetellen seurasimme paikallista miestä rakennustyömaan läpi ja ulla tupsahdimme kiilotetulle buddhanpatsaita täynnä olevalle pihalle. Kävi ilmi, että etummaista rakennusta korjattiin, mutta taaimmainen oli vierailtavissa. Olimme Wat Saketissa, johon kuului myös mäen päällä oleva kultainen stupa. Temppeli oli kerrassaan upea isoine kultaisine patsaineen. Jo tämä oli käynnin väärti.

0 kommenttia: